Aluksi on kirjoittaja, ja hänellä idea kirjan aiheeksi. Osa kirjoittelijoista haluaa teostensa pysyvän vain pöytälaatikossa, ja kirjoittaa vain saadakseen purkaa ajatuksiaan paperille. Tällaista kirjoittamista on esimerkiksi päiväkirjojen kirjoittaminen. Päiväkirjoja harvemmin kirjoitetaan julkaisutarkoitusta varten. Samoin monet kirjoittavat runoja, tai pieniä tarinoita, joita ehkäpä luetaan lapsille tai lapsenlapsille iltaisin.
Moni harrastaa kirjoittamista, ja osalle siitä tulee ajan kanssa päätyö. On paljon kirjoittajia, jotka haaveilevat siitä, että saisivat teoksensa valmiiksi, ehyeksi kokonaisuudeksi, ja se myös julkaistaisiin kustantajan toimesta. Moni haluaisi päätyä ihan virallisestikin kirjailijaksi ja jopa siinä määrin, että kykenisi elättämään sillä itsensä.
Elääkseen kirjoittamisessa työn täytyy olla jatkumoa, eli kirjailijan tulee kirjoittaa teos toisensa jälkeen. Tämä saattaa olla helpointa kirjasarjan kirjoittamisen muodossa, jolloin idea on jo valmiina, ja tarinalle kerrotaan jatkoa teos toisensa jälkeen. Tunnetuimmat suomalaiset ammattikirjailijat ovat kirjoittaneet elääkseen laajojakin kirjasarjoja, esimerkkinä tuotteliaasta tuotannostaan mainittakoon Väinö Linna ja Raija Oranen.
Kirjan kustannus
Kustantamot saavat vuositasolla tuhansia kirjojen käsikirjoituksia luettavaksi. Kaikki luetaan, ja osa niistä valitaan julkaistavaksi kirjana. Tämä tapahtuu kustantamon kustannusohjelman mukaisesti, eli jos kirja ei sovi mukaan kustannusohjelmaan, ei sitä todennäköisesti valita julkaistavaksi tämän vuoksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että käsikirjoitus olisi huono. Teostaan voikin tarjota usealle kustantamolle, siten hyvällä käsikirjoituksella on suurempi mahdollisuus tulla valituksi kustannettavaksi. Jo Suomen pienessä mittakaavassa riittää useampi kustantamo, johon voi olla yhteydessä.
Jos käsikirjoitus valitaan kustannettavaksi, tehdään siitä kustannuspäätös valmiiksi kirjaksi. Tämän jälkeen tuotannosta tehdään noin vuoden aikataulusuunnitelma, ja sen oheen suunnitellaan myös kirjan myynti- ja markkinointiprosessi. Kirjan käsikirjoitusta työstetään tänä aikana julkaisukuntoon, ja graafikko suunnittelee kirjalle ulkoasun. Koostetaan kansiteksti, ja laaditaan esittelymateriaali. Jos kirjassa on kuvia, viimeistellään ne kirjaan sopiviksi kuvankäsittelyssä.
Kun nämä toimenpiteet on saatu suoritettua, on aikaa kulunut yleensä noin puolesta vuodesta vuoteen. Tässä vaiheessa voidaan aloittaa kirjan ennakkomyynti, ja kirjaa tuodaan esille mediassa. Kirjaa voidaan vielä hienosäätää ennen painoon menoa. Jos kirjailijalla on julkisuusarvoa, hän voi antaa televisio- ja lehtihaastatteluita, ja kaikkien kirjailijoiden toivotaan käyvän esimerkiksi kirjastoissa ja kirjakaupoissa kertomassa teoksestaan. Kirjaa markkinoidaan ja myydään siis monilla tavoin.
Nykyisin myös sähköisten kirjojen markkinat ovat merkittävä osa kirjojen kustantamista, ja myynnissä joudutaankin hajaantumaan moneen suuntaan, jotta saadaan kirja esille kaikin mahdollisin tavoin. Tässä kustantajilla on yhä suurempi rooli. Niillä on valmiit kontaktit ja kanavat, joita pitkin kirja saadaan monipuolisesti myyntiin ja tulovirta maksimoitua. Myös kansainvälinen jakelu on mahdollista kustantamon kautta.
Omakustanne
Jos käsikirjoitus ei sovi minkään kirjailijan haluaman kustantamon kustannusohjelmaan, on aina mahdollista julkaista se omakustanteisena kirjana. Tämä tarkoittaa sitä, että kirjan julkistamiseen ei osallistu tuottajia tai rahoittajia, vaan kirjailija painattaa ja julkaisee kirjan omalla kustannuksellaan. Tämä vaatii toki omaa panostusta enemmän, ja tuottokaan ei välttämättä yllä kovin korkeaksi, mutta se ei välttämättä ole omakustanteisissa kirjoissa tarkoituskaan.
Myös joukkorahoitus on tänä päivänä mahdollinen keino kirjan kustantamiseen. Se sopii erityisesti sellaisiin käsikirjoituksiin, joita on ollut laatimassa useampien kirjoittajien ryhmä. Esimerkiksi alueelliset historiateokset tai tarinakoosteet ovat hyvä esimerkki usein joukkorahoituksella kustannetuista teoksista.
Nykyisenä digiaikana kirjan painatus ja julkaisu omakustanteena on täysin mahdollista, ja vieläpä melko helppoa. Valmiita palveluita tähän tarkoitukseen on runsaasti tarjolla, ja myös kustantamot myyvät palveluja kirjojen painatukseen, ja jopa markkinointiin sekä myyntiin. Ammattitaitoa on siis saatavilla myös omakustanteiden levikin edistämiseen.
Omakustanteisen kirjan painatuskulut ovat keskimäärin 10-20 euroa per kirja, kovakantisten hieman enemmän. Kirjojen painatuskustannukset ovat laskeneet huomattavasti 2000-luvulla, mikä on lisännyt omakustanteisten teosten julkaisua, Myös sähköisten kirjojen yleistyminen on lisännyt omakustanteisen kirjamateriaalin määrää jakelun helpotuttua. Toki perinteiset keinot, eli kirjailijan itse suorittama esittelytilaisuus kirjoittamastaan teoksesta on yksi tehokkaimpia keinoja saada lukijat kiinnostumaan kirjasta.